12. joulukuuta 2018

Junnutiedote - Joulukuu 2018

Hei,

Syyskausi on hurahtanut nopeasti ja Joulu lähestyy.

Mikkelin urheilusukeltajien viettävät Juniorien pikkujouluja Tiistaina 18.12.

Paikkana on Rantakeitaan ympäristö ja uimahalli.

Pikkujoulut alkaa yhteisellä puuhastelulla ulkona tai sisällä klo 19  ja 19.45 siirrymme uimahalliin.

Ottakaa mukaan joulumieltä ja perusvälineet, uikkarit sekä pyyhe.

Ensiviikon torstaina (20.12.) on vielä isompien ryhmän harjoitukset ja sitten pidämme parin viikon joululoman. Harjoitukset jatkuvat taas 8.1.2019 ja 10.1.2019.

Sukeltajaliitolla on ollut jäsenrekisterissä ongelma, jonka takia vanhojen junnujen syyskauden maksut ovat ilmeisesti saatu lähetettyä vasta tällä viikolla. Vian korjaamiseen meni aikaa turhan kauan. Pahoitteluni siitä.

Hyvää joulunaikaa kaikille ja palataan ensivuonna taas asiaan.

Terveisin

Olli Anttonen
Puheenjohtaja/Juniorivastaava
Mikkelin urheilusukeltajat Ry

--
Junioriohjaajat

11. syyskuuta 2018

Uusi kausi

Hei,

uusi kausi on alkanut ja lapsukaiset ovat taas kasvaneet. Vanhoja varusteita kannattaa kierrättää perheen sisällä tai kaupitella muille junnuille.

Uusia varusteita saa suhteellisen halvalla mm. Mikkeliläisestä verkkokaupasta Vesiurheilu.fi. Heillä on varasto Mikkelissä yrityskadulla ja ovat myös suostuneet tekemään treffit varastolle ja myymään suoraan paikallisille henkilöille.

https://www.vesiurheilu.fi/collections/snorklaus

Tällä viikolla pitäisi kuulemma tulla lisää myytäviä tuotteita. Nuo varusteet ovat myös laadukkaita.

Syyskaudesta peritään maksuja seuraavasti:


  • Vanha juniori joka on jo maksanut keväällä jäsenmaksun - 30€ ohjatun toiminnan osallistumismaksu
  • Uusi juniori - 35 € Seuran ja Sukeltajaliiton vuoden 2018 jäsenmaksu sekä 30 € ohjatun toiminnan osallistumismaksu
Jäsenrekisteri päivitetään parin viikon sisällä, jolloin laskut lähtevät eteenpäin. Ne toimitetaan ensisijaisesti ilmoittautumislomakkeella annettuun huoltajan sähköpostiin.

Terveisin
Junioriohjaajat

4. syyskuuta 2018

20. elokuuta 2018

Kausi 2018-2019

Syksy on saapunut ja hallivuorot ovat taas alkamassa

Tällä kaudella toimintaan on tullut pieniä muutoksia joista myöhemmin. Ilmoittautuminen ryhmiin tapahtuu 4.9. ja 6.9. Rantakeitaan uimahallilla. Samoina päivinä ovat myös ensimmäiset hallivuorot.

Ilmoittautuminen 7-10 vuotiaiden ryhmään

  • Tiistai 4.9. klo 19.15 - 19.45 
  • Rantakeitaan uimahalli
  • Ilmoittautumisen jälkeen hallivuoro 20 - 21
  • Varaa mukaan uikkarit ja perusvälineet, jos omistat
  • Ryhmän harjoitukset on tiistaisi 20 - 21
Ilmoittautuminen 11-15 vuotiaiden ryhmään ja yli 15 vuotiaiden ryhmään
  • Torstai 6.9. klo 19.15 - 19.45
  • Rantakeitaan uimahalli
  • Ilmoittautumisen jälkeen hallivuoro 20 - 21
  • Varaa mukaan uikkarit ja perusvälineet, jos omistat
  • Ryhmien harjoitukset on torstaisin 20 - 21
  • Yli 15 vuotiaat voivat käydä myös omatoimiharjoituksissa maanantaisin Naisvuoren uimahallissa 20-21. Paikalla välillä myös ohjaaja.
Toimintaan mukaan tulevan tulee lunastaa itselleen hallikortti (pantti 5 €) ja pyytää kassaa lataamaan siihen Mikkelin urheilusukeltajien hallivuoro. Jos sinulla on jo kortti voit pyytää hallivuoron latauksen siihen.


Tervetuloa mukaan toimintaa uudet ja vanhat juniorit

Lisätietoa toiminnasta antaa

Olli Anttonen
Juniorivastaava
044 517 0279
olli.anttonen at mikkelinurheilusukeltajat.fi

Junioriohjaajat

15. toukokuuta 2018

Junnutiedote

Hei,

Mikkelin urheilusukeltajien hallikausi 2017-2018 tuli päätökseen viime viikolla, Kiitoksia kaikille toimintaan osallistuneille. Hallissa jatkamme harjoittelua jälleen syyskuun alussa. Ajankohdat ovat samat joko tiistai tai torstai klo 20-21 Rantakeitaan uimahallissa.

Kesällä olemme järjestäneet kesäleirejä ja niin myös tänä kesänä. 

Tarkoituksena on suunnata tukialuksellamme Tornator 1:llä Saimaan vesille.

Leiri 1

Selviytyjät Saimaa 2

aika: 6.-8.7.2018
lähtö: Mikkelin satama tai Kallioniemi

Ilmittautuminen 1.7.2018 mennessä alla olevalla lomakkeella


Leirin hinta: 50€

Leiri 2

Vaapaasukellus

aika: 17. - 19.8.2018
lähtö: Mikkelin satama tai kallioniemi

ilmoittautuminen 12.8.2018 mennessä alla olevalla lomakkeella


Leirin hinta: 50€


Leireistä enemmä tietoa myöhemmin ja ilmoittautuneille lähetetään leirikirje erikseen.


P.S. Jos sait tämän postin ja lapsesi ei ole enää toiminnassa niin älä huoli. tietosi poistuu järjestelmästämme viikon kuluessa.


Hyvää ja turvallista sukelluskesää 2018

Junioriohjaajat


27. helmikuuta 2018

Hiihtolomalla eli viikko 9 huilitaan

Perinteisesti hiihtolomalla ei ole harjoituksia. Eli tiistai 27.2. Ja 1.3. Juniorivuorot peruttu. Jatketaan taas loman jälkeen sukeltamista.

Terveisin
Juniori ohjaajat